Sotilasrikosepäilyn käsittely – mitä tapahtuu ja milloin kannattaa käyttää avustajaa?

Sotilasrikosepäilyn tutkinta ja oikeuskäsittely eroavat monin tavoin siviilipuolen prosesseista. Tässä artikkelissa käydään läpi sotilasrikosten käsittelyn etenemistä käytännön esimerkein.

Sotilasviranomaisen suorittama tutkinta

Sotilasrikosepäilyn tutkinta poikkeaa normaalista rikostutkinnasta monella tavalla. Ensinnäkin lähes aina tutkinnan suorittaa sotilasviranomainen. Tällöin sotilaskurinpitoesimiehellä on lain nojalla valta käynnistää tutkinta – mutta myös päättää se. Avustajan ymmärrys sotilastoiminnan käytänteistä on tässä kohtaa välttämätöntä, että voidaan tuoda esille edellytykset tutkinnan päättämiselle:

Kriisinhallintasotilasta epäiltiin palvelusrikoksesta ulkomaanoperaatiossa, jossa oli hankittu tavaroita paikallishankintana. Tutkinnassa osoitimme, että hankitut tavarat olivat olleet välttämättömiä joukon oman toiminnan suojaamiseksi, ja hankinta ei operaation olosuhteista johtuen onnistunut Suomesta. Asia ei edennyt syyteharkintaan.

Syyttäjän harkinta ja avustajan rooli

Mikäli asia kuitenkin jatkuu, niin sotilasviranomaisen toimittama tutkinta siirtyy seuraavaksi syyttäjälle, jotka ovat sotilasoikeudenkäynteihin erikoistuneita aluesyyttäjiä tai erikoissyyttäjiä. Syyttäjä on ensimmäinen oikeudenkäynteihin erikoistunut lakimies, joka viran puolesta arvioi tapauksen. Tässä kohtaa avustajalla on mahdollisuus tuoda esille sotilastoiminnan olosuhteissa syyttämättäjättämispäätöstä tukevat seikat:

Sotilaspoliisia epäiltiin pahoinpitelystä vartiotehtävässä. Toimme esitutkinnassa esille sotilaspoliisin koulutetun toiminnan oman toiminnan suojaamiseksi. Syyttäjä teki asiassa syyttämättäjättämispäätöksen.

Sotilasoikeudenkäynti

Mikäli syyttäjä päättää nostaa syytteen, etenee asia käräjäoikeuteen, tai mikäli epäillyn sotilasarvo on vähintään majuri, suoraan Helsingin hovioikeuteen. Sotilasoikeudenkäynnin tuomioistuin koostuu puheenjohtajana toimivasta tuomarista ja tuomarinvakuutuksen antaneista sotilasjäsenistä. Sotilasjäsenet eivät saa tuomita rangaistukseen vastoin puheenjohtajan mielipidettä eikä ankarampaan rangaistukseen kuin puheenjohtaja kannattaa. Tuomioistuimessa avustajan tulee lainopin lisäksi osata tulkita Puolustusvoimien määräyksiä ja ohjeita sotilaskoulutuksen tai sotilasoperaation olosuhteissa:

Ammattisotilasta syytettiin rikoksesta ulkomaanoperaatiossa, jossa paikallisviranomainen oli jo aloittanut tutkinnan. Tuomioistuimessa esitimme todisteet, ettei operaation isäntämaalla ollut tapauksessa tuomiovaltaa ja kyseinen teko ei ole Suomessa rikos. Käräjäoikeus hylkäsi syytteen.

Varusmiestä syytettiin palvelusrikoksesta johtuen osallistumattomuudesta palvelusohjelman mukaiseen palvelukseen. Tuomioistuimessa esitimme todisteet laillisesta syystä poissaololle. Käräjäoikeus hylkäsi syytteen.

Miksi käyttää avustajaa – ja milloin?

Epäillyllä on oikeus käyttää avustajaa tutkinnan kaikissa vaiheissa – ja tätä oikeutta kannattaa todella käyttää. Käytännössä avustajan läsnäolo jo tutkinnan alkuvaiheessa parantaa mahdollisuuksia vaikuttaa ratkaisevasti lopputulokseen. Mitä varhaisemmassa vaiheessa pääsee avustamaan, sitä paremmin pystyy puolustamaan.